torstai 21. tammikuuta 2010

Inkiväärilohi

Meillä on taas jotenkin unohtunut tuo kalansyönti kokonaan ja nyt (siinäkin) asiassa olisi ryhdistäydyttävä. Mulla olisi tehnyt kovasti mieli törkyhyvää vuohenjuustolohivuokaa, mutta hävisin äänestyksessä ja päädyttiin kokeilemaan jotain uutta. Löysin joskus kesällä bongaamani inkiväärilohen ohjeen, tää olisi alunperin pitänyt tehdä grillissä, mutta näillä pakkasilla oli tyydyttävä pannuun. Maustumisaika olisi mielestäni saanut olla pidempi, nyt lohi jäi mun makuun vähän turhan valjuksi. Mutta hyvin maistui, kuskusit sopi kupeeseen hienosti. Itse asiassa mun piti kokeilla Veeran Prinsessakeittiöstä bongaamaani kuskusohjetta, mutta aineksia puuttui, joten sävelsin tän lennosta.

INKIVÄÄRILOHI

700g lohta tai lohimedaljongeja

marinadi:
1 sitruunan mehu + kuori raastettuna
2 rkl raastettua inkivääriä (musta olisi saanut olla enemmän)
3 dl kuivaa omenasiideriä

Sekoita marinadin ainekset ja anna lohen maustua marinadissa ainakin puoli tuntia. Jos teet grillissä, grillaa kalaan väri nopeasti ja kypsennä loppuun uunissa. Jos taas paistat pannulla, kannattaa käyttää esim. lohifileen paloja ja paistaa kypsäksi nahan kanssa, näin kala pysyy paremmin koossa.

KASVISKUSKUS

Kuullota kattilan pohjalla öljyssä porkkana- ja paprikakuutioita. Lisää vesi, kasvisliemikuutio ja anna kiehua. Ota pois liedeltä, sekoita joukkoon kuskussuurimot, anna vetäytyä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...