tiistai 2. kesäkuuta 2015

Ulkoruokinnassa kesä-Helsingissä (plus Taste of Helsinki 2015 -kisa!)


Huh, mikä kevät! Hulinaa ja kiirettä piisaa eikä keittiössä ehdi kuin pyörähtää. Kesän koittaessa ulkoruokinta onkin päivän sana, oli kyse sitten hektisen työpäivän lomassa nautitusta lounaasta, terassichillailusta tai kotipihan kokkaamisesta. Kesäinen Helsinki on ihan parasta ja ajattelinkin listata muutamia suosikkejani tähän, kerro sinä kommenteissa omasi :)

Blogiringin toimistolla lähimaaston lempparilounasmestoiksi ovat valikoituneet Onda ja Kolmon3n, toki ikisuosikki Sandrokin toimii edelleen. Kun lämpöä saadaan vähän lisää, tulee varmasti vierailtua useasti toimiston lähellä olevassa Köketin konttikahvilassa, samoin lähimaastosta Siltasen terassi ja Liemi kutsuvat myös aurinkopäivinä. Erinäisistä bloggaajista (mm. Avaruusasema, Hannan Soppa, Tiskivuoren Emäntä, White Trash Disease) koostuvan Ravintolakerho 2.0:n kanssa käytiin joku aika sitten testaamassa The Cock, jonne tulen varmasti suuntaamaan vielä monesti, erityisesti aamiainen kiinnostaisi testata. Suositeltavia mestoja piisaisi vaikka kuinka, mutta lopetellaan kaupunkilounaiden listaus viime viikonlopun jokerikohteeseen. Poikaset nimittäin saivat kesälomanalkajaisiksi valita safkamestan ja vahvasti oletin meidän päätyvän poikien ikisuosikkiin Farangiin, mutta suunnattiinkin hyvin eri tunnelmiin; kulttuurimatkalle Kontulaan ja kovasti kehuttuun Shish Kebabiin (tähän sellainen itkunauruhymiö). Ja hyvä niin, rujosta ostaristailista huolimatta hiiligrillissä käristetyt vartaat olivat superjees.


Himahoodeilla ehdoton hengailusuosikki on Käpylän lippakioski, jossa on superhyvää kahvia, ihanaa pientuotantojätskiä ja erityisen lungia meininkiä. Vahva suositus, etenkin erilaiset tapahtumat kannattaa käydä kokemassa paikan päällä. Muutoin Käpylä ei suuria makuelämyksiä ravintolarintamalla tarjoa, mutta onneksi kotipihan grillissä pöhisee pitkin kesää. Parilalta paikkansa löytää niin ylikypsä possunkylki, bataatti-vuohenjuustotornit, rapuvartaat kuin tietysti burgeritkin. Kesämenusta löytyy myös viime kesän blogihitti kesäperuna-halloumisalaatti, vesimeloni-fetasalaatti, savustettua lohi ja tietysti uusia perunoita ja raputahnaa. Puutarhakahveilla herkutellaan pavlovalla ja limejuustokakulla, retkille tai puistopiknikille pakataan mukaan erilaisia leipiä, gazpachoa tai suolaista pannaria.


Kesästadissa parasta on myös tapahtumat. Ihanaa, kun kaikenlaista kaupunkikulttuuria puskee joka suunnalta, erityisesti pienet kaupunginosatapahtumat ovat mun mieleen. Isommista tapahtumista yksi suosikeista on joka foodien taivas eli Taste of Helsinki, joka järjestetään ensi viikolla. Monesta ruokablogista onkin saanut jo lukea hehkutusta ja esimakua tulevista annoksista (esittelyjä ensi viikon herkuista löytyy myös TOHin sivuilta), harmikseni itse jouduin kiireiden vuoksi skippaamaan ennakkokierroksen (mutta korjaan tilanteen itse tapahtumassa heti torstaina :) ) Ainakin aikaisempina vuosina (TOH 2013 ja TOH 2014) tarjonta ja meininki on ollut mitä parhain, joten odotukset on kovat tämänkin vuoden kattauksiin.

Miten on, haluatko sinäkin päästä makumatkalle Kansalaistorille? Huuda hep! (ja jätä kommenttisi postaukseen :) ) Kaikkien kommentoijien kesken arvotaan yksi lippupaketti (2 sisäänpääsyä vapaavalintaiseen kattaukseen to 11.6. - su 14.6.) . Arvonta suoritetaan maanantaina 8.6., joten älä aikaile! Liput kilahtaa voittajalle sähköpostissa.

***********************************************
Hiphei, kiitos kaikille osallistujille! Sain toisenkin lippupaketin mukaan arvontaan, joten onni suosikin yhden sijaan kahta osallistujaa! Summerbreezer- meilillä osallistunut pääsee seuralaisen kanssa remonttia pakoon ja Mappela syntymäpäivän viettoon vaimon kanssa :) Onnea molemmille!

***********************************************


16 kommenttia:

  1. Hep hep!

    pienet.suloisuudet@gmail.com

    VastaaPoista
  2. Hep! Mä yritän etsii kaikkia juttuja, millä pääsee remonttia pakoon, edes illaksi! :D
    summerbreezer (at) hotmail.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, arpaonni suosi tällä kertaa sua, liput kilahtaa just sähköpostiin! Hauskaa herkuttelua!

      Poista
    2. Jee, ihan mahtavaa!
      Kiitos!

      Poista
  3. Hephephep! Ihan mahtavaa olis päästä herkuttelemaan tuonne! anna.konsti@yahoo.com

    VastaaPoista
  4. Hep! Mullon syndet ja vaimo äitiyslomalla. Me halutaan lounaalle TOH:iin <3
    Mappela (at) me.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, arpaonni suosi tällä kertaa sua, liput kilahtaa just sähköpostiin! Hauskaa herkuttelua!

      Poista
  5. Hep! Mukana ollaan! :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  6. Hep! Mukana ollaan! :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  7. Hep! Mukana ollaan! :)
    ameliarose211@gmail.com

    VastaaPoista
  8. Hep :) vapaailta lapsenhoidosta maistuisi, niinkuin herkutkin ansku_66@hotmail.com

    VastaaPoista
  9. Hep huutaa herkkusuu! Miten tää tapahtuma onkin mennyt aina ohi... maaarja1@hotmail.com

    VastaaPoista
  10. Hep! Ihana olisi päästä taas vähän herkuttelemaan :)

    minnimuru51@gmail.com

    VastaaPoista
  11. hep! ToH on kesän kivoimpia tapahtumia! baikonur(a)hotmail.com

    VastaaPoista
  12. Hiphei, kiitos kaikille osallistujille! Sain toisenkin lippupaketin mukaan arvontaan, joten onni suosikin yhden sijaan kahta osallistujaa! Summerbreezer- meilillä osallistunut pääsee seuralaisen kanssa remonttia pakoon ja Mappela syntymäpäivän viettoon vaimon kanssa :) Onnea molemmille!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...