maanantaina 7. joulukuuta 2009

Punajuurisuklaakakku


Tein hetki sitten ihania punajuurimuffineita. Nyt kokeilin samaa settiä kakun muotoon synttärijuhlien tarjontana. Ensin vähän jännitin, miten muffinitaikina käyttäytyy irtopohjavuokakakkuna, mutta hyvin se toimi. Kuorrute hieman valui, kun kakku oli yli yön jääkaapissa, mutta paikkailin sitä ennen tarjoilua.

PUNAJUURISUKLAAKAKKU

Taikina:
75 g kaakaojauhetta
180 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250 g sokeria
250 g keitettyä punajuurta
4 munaa
1 dl rypsiöljyä
1 dl juoksevaa margariinia
2 tl vaniljasokeria
taloussuklaata rouheena

Kuorrute:
150 g mansikkatomusokeria
1 paketti tuorejuustoa

Koristeena mariannerakeita

Kuori ja keitä punajuuret (kannattaa pilkkoa pieniksi paloiksi, kypsyy nopeammin). Soseuta punajuuret sileäksi soseeksi, säilytä keitinvesi kuorrutusta varten. Lisää soseeseen munat yksi kerrallaan sekoittaen. Lisää rasvat ja vanilja, sekoita. Sihtaa seokseen kuivat ainekset ja sekoittele varovasti. Lisää suklaa. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 180 asteessa n. 30 minuuttia.

Sekoita kuorrutteeseen tuorejuusto ja tomusokeri. Kuorruta jäähtynyt kakku ja koristele.

lauantaina 5. joulukuuta 2009

Pienet jauhelihapiiraat


Kuten edellisessä blogauksessa kerroin, meillä vietetään juhlaviikkoja. Kaikkien juhlien yhtenä suolaisena vaihtoehtona on tarjottu pikku jauhelihapiiraita, "pikkupizzoja" niin kuin pojat näitä kutsuvat. Idean näihin sain mainion Mimmin blogista, taikina on ihan identtinen, täytteen osalta vähän sooloilin. Ihania piiraita, jotka maistuivat niin lapsille kuin aikuisillekin!

PIENET JAUHELIHAPIIRAAT
(noin 40 kpl )

pohja:
4,5 dl vehnäjauhoja
4, 5 dl hiivaleipäjauhoja
250 g rasvaa
3½ dl kylmää maitoa
50 g tuore hiivaa
1½ tl suolaa

täyte:
noin 800 g jauhelihaa
sipuli
tölkki tomaattimurskaa
vettä
lihaliemikuutio
mustapippuria
paprikajauhetta
mozzarellaa
kirsikkatomaatteja
juustoraastetta

Nypi kova rasva ja jauhot ryynimäiseksi seokseksi ja lisää siihen maito-hiiva-suolaseos. Sekoita tasaiseksi taikinaksi, kohota taikinaa hetki. Leivo taikinasta pieniä pullia ja kohota ne hyvin. Taikinan kohotessa tee täyte. Paista jauheliha ja sipuli pannulla, kaada sekaa tomaattimurska, tilkka vettä ja murustettu lihaliemikuutio. Anna porista hetki ja mausta.

Paina lasilla kohonneen pullan keskelle syvennys, täytä jauhelihaseoksella. Laita päälle siivu mozzarellaa, kirsikkatomaattia ja juustoraastetta. Voitele reunat munalla ja anna taas kohota hetki. Paista 200-225 asteessa noin 10-15 minuuttia.

maanantaina 30. marraskuuta 2009

Skeittikakku


Meillä vietetään juhlaviikkoja. Kolme neljäsosaa perheestä on syntynyt marras- joulukuun taitteessa ja nyt synttärijuhlia vietetään kolmena viikonloppuna. Viikko sitten juhlittiin kuopusta kavereiden kanssa, viime viikonloppuna koolla olivat sukulaiset ja ystävät. Ja ensi viikonloppuna vielä esikoisen kaverikemut. Eli sekalaisia juhlatarjoilupostauksia siis luvassa, jahka juhlinnoilta ehtii blogaamaan.

Viime viikonlopun juhliin pojat halusivat täytekakun, johon tekivät itse omat skeittihahmot marsipaanista. Skeitteihin askarreltiin kaikki trukit ja rullat huolella, itse hahmot jäi vähän vähäisemmälle viritykselle. Liikkikset niistä tuli silti ;) Itse kakku on naapurin Sadun loistopohja perunajauhoista, kostukkeena vaniljasokerilla maustettua maitoa, täytteenä kuningatarmoussea ja kuningatarpilttiä. Kakun päällä Kinuskikissalta opittu sokerikreemi (hankala levittää, mutta vaivan arvoista) ja marsipaania. Taivaallisen hyvää!

SKEITTIKAKKU
täytekakku (pellillinen)

4 munaa
vajaa 3dl sokeria
6 rkl kiehuvaa vettä
vajaa 3 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta

Vatkaa munia ja sokeria hieman, lisää sekaan kiehuva vesi ja vatkaa kovaksi vaahdoksi. Sekoittele varovasti joukkoon perunajauhot ja leivinjauhe, kaada pellille ja paista 175 asteessa noin 40-50 minuuttia.

sokerikreemi

125 g margariinia
½ tl vaniljasokeria
4 dl tomusokeria
1 rkl vettä

Pehmennä margariini sähkövatkaimella notkeaksi, lisää vaniljasokeri. Sekoita tomusokeri margariinin joukkoon vähin erin voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi vesi ja vatkaa edelleen.

Leikkasin kakkupohjan kolmeen osaan, kostutin vaniljamaidolla ja täytin kuningatarpiltillä ja kuningatarmoussella. Annoin kakun olla hetken kylmässä ja sen jälkeen levitin kreemin päälle. Ja lopuksi kaulin marsipaanin ja levitin sen. Annoin kakun olla yön yli jääkaapissa ja seuraavana päivänä asettelin skeittaajat paikoilleen. Lopuksi koristelin kimallegeelillä (koristelu kuvassa vielä vähän kesken) ja kynttilöillä.

sunnuntaina 22. marraskuuta 2009

Kanapastasalaatti

Näin syksy- ja talviaikaan salaatit jää väkisinkin vähemmistöön, mutta juhlissa ruokaisat salaatit toimivat aina. Juhlimme hetki sitten siskoni miehen 40-vuotista eloa ja tein juhlahumuun kanapastasalaatin, johon hain vaikutteita kanakuskussalaatistani ja Pastanjauhannasta löytyneestä Paolan pastasalaatista.

KANAPASTASALAATTI

2-3 broilerin rintafilettä
Rajah currytahnaa
paketti täysjyväpenneä
½ prk pestoa
rouhittua mustapippuria
rucolaa
jäävuorisalaattia
punasipuli ohuina siivuina
hunajamelonia paloina
mozzarellaa paloina
paahdettuja pinjansiemeniä


Paista maustamaton paloiteltu broikku pannulla, mausta kevyesti currytahnalla. Keitä pasta ja anna sen jäähtyä. Pilko jäävuuorisalaattia, paloittele meloni ja mozzarella kuutioiksi, pilko punasipuli. Sekoita kaikki salaattiainekset kulhossa, kaada joukkoon pesto (vähintään tuo ½ purkkia) ja koristele paahdetuilla pinjansiemenillä.