maanantai 4. tammikuuta 2010

Fetamuffinit


Hyvää alkanutta vuosikymmentä kaikille! Joulukuu oli sen verran kiireinen, etten juuri keittiössä häärännyt saati ehtinyt blogin ääreen, mutta uuden vuoden kunniaksi lupaan parantaa tapani.

Tämä muffiniohje on ystävältäni Sannalta, joka kerran toi näitä ihanuuksia perinteisille vappupäivän juhlillemme. Itse olen tarjoillut näitä synttärijuhlilla ja ihan vaan pikkusuolaisena, aina yhtä hyvällä menestyksellä. Ja mikä parasta minunlaiselleni kokille, ohjetta voi aina muokata etenkin täytteiden osalta ihan fiiliksen mukaan.

FETAMUFFINIT

taikina:
5dl jauhoja
1dl kaurahiutaleita
3tl leivinjauhetta
suolaa
2 kananmunaa
2½dl maustamatonta jugurttia
½dl öljyä
2dl juustoraastetta

täyte:
rucolaa silppuna
basilikaa silppuna
fetaa paloina
aurinkokuivattua tomaattia paloina
valkosipulinkynsi puristettuna
oreganoa joko tuoreena tai kuivattuna

Sekoita taikina-ainekset, lisää täytteet (tässä saa säveltää ihan fiiliksen mukaan) ja kaada mössö joko muffinipellille tai vuokiin. Paista 225 asteessa niin, että muffinit saavat väriä.

5 kommenttia:

  1. Jo tässä kaipailtiinkin uusia päivityksiä tänne, joten toivottavasti niitä tulee pian lisää. Mulla oli jo yksi hyvä suolaisten muffinsien ohje, mutta uskaliaana kokeilin tätäkin (netistä löytämäni ovat nimittäin olleet pettymyksiä). Sävelsin kaikkea mitä jääkaapista löytyi ja toimi oikein hyvin vuohenjuustolla, luonnollisesti. Vieraiden lähdettyä lautaselle jäi se yksi muffinsi, jota kukaan ei enää kehdannut syödä, joten onnistuivat helposti jopa pienen kokkiapulaisen kera.

    Uusia arkiruokaohjeita odotellessa,

    M.

    VastaaPoista
  2. Kiitos ihanasta kommestista M, ja loistavaa, että muffinit onnistuivat! Vuosi on alkanut sellaisella sutinalla, että kokkailuun ei ole pahemmin jäänyt aikaa. Mutta lupaan, että päivitän uusia reseptejä pikimmiten. <3

    VastaaPoista
  3. Itse tein juuri fetamuffinsseja, en kylläkään tällä ohjeella. Mutta kenties ensi kerralla kokeilen :)

    PS. Hauska tausta tässä sun blogissa, mistä olet "saanut" sen?

    VastaaPoista
  4. no teimpä sitten Laurantähti muffinsseja.sanoisin että kaipasin ohjetta kuinkapaljon laitetaan mitäkin.tämmönen aloittelijahan voi laittaa aineita ihan päin sanonko mitä.kyllä fetatomaattipinaattipiirakka on parasta mitä tiedän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kokeilija.Teimpä Laurantähti fetapiirakkaa ja en tiedä kuka nää syö.oli järkkyjä vaikka tein ohjeen mukaan tosin ohjeessa ei mainittu määriä kaikkiin aineisiin.en ikinä enää tee tällä ohjeella kyllä paljon parempia on.

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...