perjantai 24. huhtikuuta 2009

Bataattikeitto

Olen ihastunut bataattiin ja keksin sille koko ajan uusia käyttötapoja. Tällä kertaa tein bataatista klassisen sosekeiton, joka pohjautuu ystäväni Auran ihanaan porkkanakeittoon. Tätä superhelppoa keittoa voi versioida mielensä mukaan, parhaiten mielestäni toimii bataatti-lime tai porkkana-sitruuna-yhdistelmä.

BATAATTIKEITTO
bataatteja
sipulia
kasvisliemikuutio
pieni pala inkivääriä
(kookosmaitoa)
limemehua
mustapippuria

Kuullota sipuli kattilassa. Lisää bataatit, kasvisliemikuutio ja vettä niin, että bataatin palat peittyvät. Keitä bataatit kypsiksi. Kaada suurin osa keitinliemestä (ota talteen, jos et käytä kookosmaitoa). Pilko inkivääri sekaan ja soseuta. Lisää kookosmaito / keitinliemi sekaan pikku hiljaa samalla soseuttaen. Mausta lopuksi limemehulla ja ripauksella mustapippuria.

2 kommenttia:

  1. Bataatti on niin ihanaa, mutta silti onnistuin siihen vähän kyllästymään tässä taannoin. Ehkä kesä tuo sen uudelleen huulilleni.

    VastaaPoista
  2. Pöh, tämä kommentti on jotenkin jäänyt huomaamatta. Totta, Jams, bataattiin voi kyllästyä, mutta onneksi vain hetkeksi. Mulla menee aina näiden tiettyjen suosikkien (bataatti, vuohenjuusto,..) kanssa vähän överiksi, pitää pitää hetki taukoa ja taas maistuu ;-) Bataatti on musta jotenkin kylmien aikojen herkku, etenkin kun käytän sitä erilaisissa keitoissa ja padoissa, mutta olisi kiva keksiä jotain kesäisempääkin käyttöä. Ideoita otetaan vastaan :-)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...