maanantai 9. maaliskuuta 2015

Palak paneer

 
Oioioi, kevät on täällä! Aurinko paistoi ja lämmitti pitkin päivää, hiekasta siivotulla kadulla pystyi tallustamaan kepeissä tossuissa, miten mahtavaa! Lämpö ja aurinko tulivat tänään myös keittiöön, sillä meillä fiilisteltiin ensimmäistä lämmintä kevätpäivää ihanalla intialaisella palak paneerilla, sopivasti vielä vegeä Meatless Mondayn hengessä. 

Pinaattijuustomuhennos palak paneer on yksi mun intia-/nepsukeittiön suosikeista ja kun sain Valiolta testiin Eila -kotijuustoa, oli päivän menu heti selvillä. Palak paneerin seuraksi keitin basmatiriisiä ja poristelin padallisen tomaattista linssimuhennosta eli dahlia (joka toimii kyllä yksittäinkin lämmöntuojana). Kaikki tämä valmistui alle tunnissa, eli herkullisen maun lisäksi mitä parhainta arkiruokaa! Jos aikaa ja intoa olisi ollut enemmän, niin kylkiäiseksi olisi sopinut mainiosti naan-leipä, mutta leipurin laiskotellessa meillä tyydyttiin lapin rieskoihin, nekin toimi.

PALAK PANEER

400 g tuoretta pinaattia
250 g kotijuustoa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
1 rkl raastettua inkivääriä
4 dl maustamatonta jugurttia
1 tl jeeraa
1-2 tl chilijauhetta
1 rkl jauhettuja korianterinsiemeniä
2 rkl tomaattipyreetä
1 tl garam masalaa
1 tl suolaa

Kuori sipulit ja inkivääri, silppua ja raasta. Aloita paistamalla öljyssä jeeraa, chiliä ja korianterinterin siemeniä. Lisää hetken päästä pannulle silputtu sipuli ja valkosipuli, kuullota. Lisää joukkoon tomaattipyree, inkivääri, garam masala ja suola sekä pieneksi silputtu pinaatti (jos käytät jotain muuta kin baby leafia, niin ryöppää pinaatti ensin). Sekoita ja anna hautua kannen alla hetki. Kuutioi kotijuusto ja lisää se sekä jugurtti joukkoon, anna vielä hautua hetki. Nauti riisin ja dahlin kera.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. No äläpä! Samoin kevät ja aurinko :)

      Poista
  2. No nyt!! Lopultakin sain kotijuustoa kaihtavan mieheni kokeilemaan tällaista versiota meidän lempi-intialaisesta, ja kyllä vei kielen mennessään!! Ei enää kanaversio-palak paneeria, missään tapauksessa, vaan aina tätä kotijuustoa!! Kiiiiiiiitoooooos :) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee, ihan mahtavaa! Niin siistii, että kokeilitte ja että resepti sai palak paneer -fanin hyväksynnän, miten iloiseksi mä tulinkaan :) Ja oikeasti toi kotijuusto toimii vaikka mihin muuhunkin, mä oon ihan koukussa kotijuusto+avokado+tomaatti+basilika+limesuola-ruisleipiin, vahva suositus!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...