torstai 25. heinäkuuta 2013

Pärnun vinkit - Tähti suosittelee


Jo hetki on kirmailtu lomalaitumella ja perinteiseen tapaan suunnattiin poikasten kanssa retkelle Pärnuun. Pärnusta, samoin kuin Tallinnastakin, tulee mulle jatkuvia kyselyitä siitä, missä kannattaa syödä ja mitä tehdä. Tallinnan vinkit kirjasin jo aiemmin, ne löytyvät täältä ja nyt vuorossa on tipsit Pärnuun.

Pärnu on Viron kesäpääkaupunki ja mulle erityisen rakas, olen siellä viettänyt useita kesiä. Toki olen vieraillut siellä myös muina vuoden aikoina, mitä myös suosittelen, mutta jos haluaa nauttia kesäkaupungin kuhinasta, niin paras aika suunnata Pärnuun on heinäkuu. Kaupunki on silloin täynnä ihmisiä ja tapahtumia. Pärnu on myös iisi kohde vaikka muutaman päivän rantalomalle, sillä perille Tallinnasta autolla huristaa vajaassa parissa tunnissa ja bussejakin kulkee noin tunnin välein (lippu alle kympin suuntaan).


Ykkösmesta kesäisin on tietysti ranta, joka todella vetää vertoja Etelä-Euroopan biitseille. Rannalla viihtyy niin lapsiperheet kuin aikuisryhmätkin ja siellä on tapahtumaa aamusta aamuyöhön (biitsilentistä, polkuautoja, kitesurffausta, vesiliukumäkiä, rantafutista ja useina öinä on rannan surffipuolella, siinä Tervise Paradisen kohdalla, ihania salakapakkatyyppisiä bileitäkin :) ). Ja kun rannalla yllättää nälkä, voi syödä pikkuherkkuja rannan kioskeista tai ravintoloista. Isompaan nälkään suosittelen Pärnun suosituimman pizzaravintolan Steffanin kesäravintolaa, joka sijaitsee ihan rannan tuntumassa Rannapuiesteella (tosin sekä keskustan, että rannan Steffaneissa kannattaa varautua jonoihin, ainoa miinus mestoille siitä).


Pizzojen lisäksi Pärnu tarjoaa loistavaa sushia Ahoyssa, ihanaa italialaista SiSissä, kepeitä lounaita Lime Loungessa , kaukaasian herkkuja Armeenia Restoranissa sekä kruusialaista Kolhethissa. Ulkona syöminen on Pärnussa, kuten muuallakin Virossa edullista, kolmen hengen lounaat maksoivat yhteensä 10-25€ ja dinnerit 25-50€.


Ykkössuosikkini Pärnussa on Asian Village. Mä olen aina vahvasti karsastanut eri maiden keittiöitä sekoittelevia ravintoloita, mutta Asian Village on poikkeus sääntöön. Olen syönyt siellä kymmeniä kertoja enkä ole koskaan saanut huonoa annosta. Sopii erityisen hyvin rantapäivän jälkeisiin bakkanaaleihin, jolloin on oikeutettua tilata pöytä täyteen erilaisia herkkuja.


Ruuan lisäksi Pärnussa, kuten muuallakin Virossa herkutellaan erilaisilla suolaisilla ja makeilla pannkookeilla (letut), pulleilla mureleilla (kirsikat) suolaisilla ja makeilla piirukoilla sekä ihanilla munkeilla, söörikudeilla. Näitä luvattoman hyviä munkkeja myydään kilohintaan ja ehdottomasti paras munkkimesta on Pühavaimu-kadulla sijaitseva Söörikud Pagaritooted


Pärnussa on hyvä hotelli- ja b&b-tarjonta, mutta itse tykkään vuokrata majapaikan. Hyviä loma-asuntoja löytyy pilvin pimein, esim. EstRentillä on vakuuttava tarjonta. Tällä kertaa meillä oli vuokralla ihana punainen kaksikerroksinen pikku puutalo, jonka terassilla nautittiin aamiaiset.

Herkuttelun ja rantaelämän lisäksi Pärnu tarjoaa paljon muitakin aktiviteetteja. Kaupungissa vuokrataan pyöriä, joilla voi helposti tutustua lähialueeseen ja jos päiväretkiä miettii, niin kannattaa suunnata lautalla Unescon kulttuuriperintökohteeseen Kihnuun tai Saarenmaalle tai huristella autolla Haapsaluun tai vaikka Riikaan. Jos haluaa testata huimapäisyyttään, kannattaa suunnata Valgerannan seikkailupuistoon, jossa huimia esteratoja pitkin kiivetään jopa kymmenen metrin korkeuteen.

Ihanan lomailun jälkeen onkin tuliaisten (ruokasellaisten) vuoro, seuraavassa postauksessa niistä lisää. Aurinkoa!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...