torstai 14. helmikuuta 2013

Whoopie pies





Näitä whoopie piesejä tein jo aikaa sitten, mutta unohdin postata ne ja nyt ystävänpäivän kunniaksi ajattelin kirjata taivaallisen herkun ohjeen tännekin. Ameriikasta härmäänkin hienosti kotiutuneet whoopie piesithän olivat viime vuoden hitti, ja maistettuani niitä ymmärrän hehkutuksen täysin; mureat suklaakeksit ja höttömakea vaahtokarkkimassatäyte muodostavat täydellisen liiton. Ohjeita löytyi eri keksipohjiksi ja täytevaihtoehdoiksi, itse löysin sopivan iisin ja maistuvan Valion sivuilta. Täytteen halusin tehdä alkuperäisen mallin mukaan vaahtokarkkimassasta (löytyy markettien jenkkihyllyistä), se oli i-ha-naa. Keksien teossa kannattaa olla maltillinen, mun ekasta pellistä tuli sellaisia reissarin kokoisia keksejä ja täytteen makeuden huomioiden ne alkoi olla jo aika övereitä. Eli maltillisia kekoja paistumaan ja täyttö just ennen tarjoilua (mä sössin yhden satsin ennakkotäytöllä ja ne levähti pitkin tarjoiluastiaa), niin whoopie piesit onnistuu varmasti.

WHOOPIE PIES

3 dl vehnäjauhoja
4/5 dl sokeroimatonta kaakaojauhetta
1/2 dl maissitärkkelystä
1 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
1 tl vaniljajauhe
1/2 tl  suolaa
2 dl täysmaitoa
2 tl juoksevaa hunajaa
125 g  voita
1 1/2 dl sokeria
1 dl  ruokosokeria
1 kananmuna


täyte
vaahtokarkkimassaa
maustamatonta tuorejuustoa


Sekoita vehnäjauho, maissitärkkelys, leivinjauhe, ruokasooda, vaniljajauhe ja suola keskenään. Siivilöi kaakaojauhe joukkoon. Sekoita maito ja hunaja omassa astiassaan.

Vatkaa sähkövatkaimella pehmeä voi ja sokeri isossa astiassa sekaisin, lisää kananmuna ja sekoita hetki. Lisää joukkoon puolet kuivista aineista koko ajan sähkövatkaimella sekoittaen. Lisää nestemäiset aineet ja lopulta loput kuivista aineista. Sekoita nopeasti.

Nosta lusikalla pieniä kasoja leivinpaperilla vuoratulle pellille (kannattaa varata ympärille tilaa, sillä taikina leiviää). Paista n. 12 minuuttia uunin keskiosassa 180 asteessa. Anna jäähtyä.

Sekoita täyttemassa (noin puolet ja puolet) vaahtokarkkimassasta ja tuorejuustosta. Täytä jäähtynet keksit ja tarjoile heti. Jos haluat valmistaa whoopie piesit ennakkoon, niin se onnistuu kyllä (keksit itse asiassa maistuvat paremmilta seuraavana päivänä), silloin paista keksit ja säilytä ne esim liinan alla pellillä ja täytä vasta ennen tarjoilua.




4 kommenttia:

  1. Tätä pitää kokeilla ehdottomasti :)

    VastaaPoista
  2. Arja, kannattaa kokeilla, oli superherkkua! Ja hauskaa, että oot koonnut kuvasi blogiin, pitääkin ottaa seurantaan!

    VastaaPoista
  3. Mulla on whoopiet vielä testaamatta. Siihen tosin tulee muutos tämän viikon torstaina. :P

    VastaaPoista
  4. Huli, millaisia whoopiesta tuli? Mä olen viime aikoina taas löytänyt monia eri whoopievariaatioita, pitäisi testata, kunhan vaan jostain taikoisi aikaa :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...