maanantai 9. marraskuuta 2009

Punajuurimuffinssit


Viime viikot on ollut aikamoista haipakkaa ja isänpäivämenun miettiminen jäi vähän puolitiehen. Perjantaina surffasin eri ruokasaitteja ja blogeja ja yritin keksiä niin aamiastarpeita, lounasta kuin kahvin kanssa tarjottavaakin. Aamiaiselle halusin jotain makeaa suolaisten lisäksi ja löysinkin kiinnostavan punajuurimuffinssien ohjeen, joka oli testattu Hannan sopassa, Sillä Sipulissa ja Bella Vanillassakin, jokaisessa omalla sävellyksellä.

Tein muffinssit aika lailla Rossanan ohjeiden mukaan, lisäsin myös vapaaehtoisen suklaan (tietysti), ilmankin olisi pärjätty. Ihan mahtavia herkkuja näistä tuli ja tuo kuorrute oli täydellinen lisä. Tosin sen verran käytännön vinkkiä voisi antaa, että kannattaa huomioida tuo punajuuren keittämiseen vaadittava aika. Mä en ollut oikein sitä älynnyt ja siksi isänpäiväaamiainen myöhästyi tunnilla ja mies sai odotella sängyssä nälkäisenä, koska pojat tulisivat "herättämään" ;).

PUNAJUURIMUFFINSSIT

Taikina:
75 g kaakaojauhetta
180 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250 g sokeria
250 g keitettyä punajuurta
4 munaa
1 dl rypsiöljyä
1 dl juoksevaa margariinia
2 tl vanilja-aromia (unohdin ostaa, korvasin vaniljasokerilla)
suklaata rouheena (ei pakollinen)

Kuorrute:
150 g tomusokeria
1 paketti tuorejuustoa
punajuurien keitinvettä

Kuori ja keitä punajuuret (kannattaa pilkkoa pieniksi paloiksi, kypsyy nopeammin). Soseuta punajuuret sileäksi soseeksi, säilytä keitinvesi kuorrutusta varten. Lisää soseeseen munat yksi kerrallaan sekoittaen. Lisää rasvat ja vanilja, sekoita. Sihtaa seokseen kuivat ainekset ja sekoittele varovasti. Lisää suklaa. Kaada muffinivuokiin ja paista 180 asteessa n. 30 minuuttia.

Sekoita kuorrutteeseen tuorejuusto ja tomusokeri. Lisää pieni määrä punajuurien keitinvettä pinkin värin aikaansaamiseksi. Kuorruta jäähtyneet muffinit.

4 kommenttia:

  1. Hiiohoi, hei mä olen myös tehnyt punajuurisuklaaherkkua, mutta kakun muodossa. Siihen en keittänyt punajuuria lainkaan, vaan raastoin raa´at punajuuret ja nakkasin vaan mukaan taikinaan - toimii! Ihana ohje tämä sinunkin kokeilemasi, taidan kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Nam, kuulostaa hyvältä! Laita ohjetta tulemaan, pitää kokeilla.

    Mä niin pelkäsin noiden punajuurien kanssa, jossain kun vinkattiin, että kannattaa soseuttaa hyvin, muuten tulee "rosollimainen fiilis". Ja rosolli on mun inhokki ykkönen, varsinkin jos sen yhdistää suklaamuffinsseihin ;).

    VastaaPoista
  3. se on meillä se rosolliohje :). ja se fiilis mulla oikeasti tuli kun en yhdellä kerralla malttanut soseuttaa kunnolla. josko taika kakkuun verrattuna on se, että kakku viipyy (viipyykö tässä tapauksessa?) uunissa kauemmin ja punskut siinä pehmenisivät. tai sitten kyse on vain makuerosta :).

    VastaaPoista
  4. Niin se olikin. Musta se rosollivertaus oli hyvä, jopa minä maltoin keittää ja soseuttaa huolella tuollaisen pelottelun jälkeen ;) Mutta Visualisti, laitahan kakkureseptiä niin päästään kokeilemaan, maistuuko kakku rosollilta vai herkulta ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...