sunnuntai 25. tammikuuta 2009

Ihanan inkivääriset kalanyytit

Kalaa pitäisi syödä se klassiset kaksi kertaa viikossa, mutta meillä ajoittain jää kalansyönti luvattoman vähäiseksi. Ja silloinkin kun kalaa syödään, on reseptit usein samat; lohi(kookosmaito)kastike riisin tai pastan kanssa tai sitten savustetaan kalaa. Vähän aikaa sitten mies löysi jostain lehdestä tämän kalanyyttien ohjeen ja se on osoittautunut hitiksi niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa. Valmistuskin on sen verran nopeaa, että toimii hienosti myös arkiruokana.

AASIALAISET KALANYYTIT
500g lohta
½ dl lime- tai sitruunamehua
2 tl inkivääriä raastettuna
1 sipuli
1-2 porkkanaa
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 dl juustoraastetta

Kuori ja paloittele sipuli ja porkkanat pieniksi paloiksi ja kuullota niitä hetki pannulla. Paloittele ruodoton lohifilee noin viiden sentin levyisiksi suikaleiksi, laita jokainen pala omaan voipaperinyyttiin, mausta kala suolalla, pippurilla ja limemehulla. Lisää päälle inkivääriraaste ja porkkana-sipuliseos. Lopuksi ripottele pinnalle juustoraastetta. Sulje nyytit rutistamalla ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.


2 kommenttia:

  1. Maistoin näitä taannoin Lauralla ja olivat oikein hyviä. On pitänyt kokeilla näitä itsekin jo monta kertaa, mutta nyt viimein muistin ohjeen ja olin iloinen, että joku jaksaa ylläpitää tällaista blogia kotiäidin ruokatottumusten jumiutumisen estämiseksi. Juusto tosin jumahti kiinni paperiin ja melkoista askartelua noiden nyyttien nyhertäminen oli, ensi kerralla aion kokeilla laittaa lisukkeet kalan päälle tekemättä nyyttejä ja kokeilla miten se toimii. Mutta hyvää tää oli joka tapauksessa. t. Marfa

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, Marfa, että olet tehnyt näitä. Olihan sulla varmasti leivinpaperia käytössä? Mä en oo vielä onnistunut juustoa jumittamaan paperiin, jos niin käy, niin se on kyllä nihkeetä.. Mutta tänhän voisi tosiaan tehdä kokonaisena fileenä, nuo sössöt vaan päälle ja uuniin. Kerro kuinka kävi ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...