maanantai 29. joulukuuta 2014

Quiche Lorraine


Joulukuu on mennyt yhdessä hujauksessa ja pian vaihdetaan jo vuotta. Kaiken kiireen keskellä blogin päivittäminen on täysin jäänyt, mutta toivottavasti uusi vuosi tuo mukanaan leppoisammat aikataulut ja aktiviisemman postaustahdin. Tässä kuitenkin yksi tämän syksyn herkkupiiraista, jota nautittiin mm. meidän yhteissynttäreillä.

Quiche Lorraine on juustopiirakoiden klassikko. Ja ihan syystä. Ja kuten klassikoista yleensäkin, on tästäkin monenlaista versiota, tässä niistä yksi.

QUICHE LORRAINE

pohja:
150 g voita
4 dl vehnäjauhoja
1/4 suolaa
1 muna
1/4 dl kylmää vettä

täyte:
180 g pekonia pieninä suikaleina
1  sipuli
200 g juustoraastetta (Gruyère)
3 munaa
2 dl ruokakermaa
2 dl ranskankermaa
1/2 tl suolaa
1/4 tl muskottipähkinää
1/2 tl mustapippuria myllystä
1/2 dl hienonnettua persiljaa



Siivilöi jauhot ja suola kulhoon, tee jauhojen keskelle kuoppa, kaada sen keskelle vesi sekä muna. Sekoita nopeasti kaikki keskenään, lisää voi pieninä paloina joukkoon ja nypi taikina sekaisin (älä vaivaa). Painele taikina voideltuun vuokaan ja laita se jääkaappiin noin kymmeneksi minuutiksi.

Tee tällä välin täyte. Paista pekonisuikaleet ja silputtu sipuli pannulla. Sekoita ranskankerma, kerma, munat, mausteet ja persilja kulhossa 

Ota piirakkapohja jääkaapista ja paista 180 asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.  Tämän jälkeen laita paistettu pekoni-sipulisilppu piirakan pohjalle ja kaada kermaseos päälle, ripottele pinnalle juustoraaste. Paista uunissa alatasolla (keskitasolla, jos kiertoilmauuni) 180 asteessa noin 30 minuuttia.


2 kommenttia:

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...