lauantai 1. marraskuuta 2014

Kurpitsakeitto


Kurpitsa on tämän syksyn hitti. Ainakin jos suomalaisia ruokablogeja on uskominen, sillä koko syksyn yksi sun toinen ruokamaakari on pöhissyt kurpitsan ihanuudesta. Hannan Soppa listasi tällä viikolla muutamia blogivinkkejä oman pastareseptinsä lisäksi ja niinpä minäkin päätin viimein kokeilla. Mun keittiössä kurpitsa kun on ihan uusi tuttavuus, lautasella se on aiemmin ollut lähinnä siementen muodossa :) . Nyt halloween- / pyhäinpäiväviikonlopun kunniaksi ja ruokablogipöhinän inspiroimana päätin menettää kurpitsaneitsyyteni iisin keiton avulla. Hain inspiraatiota eri resepteistä ja muokkailin niistä lennossa omanlaiseni ja täytyy sanoa, että hyvää tuli. Ehkä tästä intoutuneena kurpitsasta tulee vakiovieras meidän keittiöön.

KURPITSAKEITTO

500g kurpitsaa paloina
hunajaa
suolaa
sitruunavoita (tai tavallista voita + sitruunamehua)
1 sipuli
raastettua inkivääriä
0,5 tl kurkumaa
1 tl korianterin siemeniä
2dl kookoskermaa
0,5 l kasvislientä
tuoretta korianteria

Kuori kurpitsa ja paloittele se uunipellille, kaada päälle hunajaa ja pyörittele kurpitsanpaloja hunajassa, rouhi päälle hieman suolaa. Paahda kurpitsaa 200 asteisessa uunissa noin 40 minuuttia. Kuori ja pilko sipuli, kuullota sipulisilppu voissa (itse käytin Valion sitruunavoita, jos käytät tavallista voita, lirauta keiton joukkoon hieman sitruunamehua) . Lisää joukkoon paahdetut kurpitsanpalat, raasta mukaan inkivääriä ja lisää mausteet. Kääntele hetki. Kaada joukkoon kookoskerma ja kasvisliemi, anna porista noin 15 min. Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää tarvittaessa suolaa. Ripsuttele pinnalle tuoretta korianteria ja nauti!


2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta!
    Sitten vaan kohti uusia kurpitsaseikkailuita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, joo, sun pasta menee ainakin heti kokeiluun :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...