tiistai 25. marraskuuta 2014

Kreikkalainen voileipäkakku


Viikonloppuna juhlittiin koko perheen syntymäpäiviä rakkaiden ihmisten kanssa. Varsinaiset synttärit on ehtinyt olla vasta kuopuksella, mä ja esikoinen vanhetaan ensi viikolla, mutta perinteiseen tapaan juhlistettiin koko kolmikkoa yhteissynttäreillä.

Juhlamenu koostui marjaisesta juustokakusta, rockyroadbrowniesta, poksuraevaahtiksista, quieche lorrainesta, savulohisaaristolaisleivistä (näistä kaikista reseptit tulossa) sekä äitini tekemistä herrasväenleivistä. Yleensä isäni on tehnyt juhliimme suosikkiani, eli voileipäkakkua, mutta tällä kertaa isäni oli sairaalassa, ja näin voileipäkakkumestarin isot saappaat jäi mun täytettäväksi. Kaiken huolen ja juhlajärjestelyhälyn keskellä meinasin jo jättää koko hankkeen, mutta sitten löysin keittiön reseptipinosta joskus talteenottamani ohjeen, jota päätin kuitenkin kokeilla. Onneksi niin, sillä voileipäkakusta tuli tosi hyvää. Samaa mieltä oli isäni, jolle vein eilen sairaalaan maistiaisia.




KREIKKALAINEN VOILEIPÄKAKKU

2  isoa täysjyväpaahtoleipäpakettia
 
paprikatäyte:
500g turkkilaista jogurttia
2 punaista paprikaa
200g fetaa
mustapippuria

tzatziki:
1kg turkkilaista jogurttia
2-3 kurkkua (n. 800g)
puolikkaan sitruunan mehu
3-5 valkosipulinkynttä hienonnettuna
suolaa
mustapippuria

200g yrttituorejuustoa 
kurkkusiivuja
kirsikka- / luumutomaatteja
100g fetaa murustettuna

Aloita tekemällä täytteet. Puolita paprikat, poista siemenet ja laita ne uunivuokaan kuori puoli ylöspäin. Grillaa niitä 200 asteisessa uunissa niin, että kuori on kunnolla mustaa. Laita sen jälkeen paprikat muovipussiin ja anna olla noin kymmenen minuuttia. Kuori paprikat ja kuutioi. Lisää turkkilainen jugurtti ja murenna joukkoon feta, mausta mustapippurilla, sekoita ja paprikatäyte on valmis!

Raasta kurkut ja valuta niistä siivilässä nesteet pois (puristele huolella, sillä tsatsikista ei saa tulla liian löysää). Lisää kurkkuraasteen sekaan turkkilainen jugurtti, sitruunamehu, puristetut valkosipulinkynnet, suola ja pippuri. Sekoita hyvin ja anna maustua hetki jääkaapissa.

Leikkaa paahtoleivistä reunat pois. Laita tarjoiluastialle 6-8 palaa leipää (riippuu astian koosta) ja levitä leipien päälle 1/3 tsatsikista. Lado seuraava leipäkerros ja levitä päälle paprikatäyte. Lado taas uusi kerros ja lisää 1/3 tsatsikitäytteestä. Laita vielä yksi kerros leipiä. Kääri voileipäkakku tiukasti kelmuun ja laita jääkaappiin, kakun päälle voi painoksi laittaa esim. leikkuulaudan. Anna kakun maustua yön yli.
 
Tee kuorrutus lopusta tsatsikitäytteestä lisäämällä sekaan yrttituorejuustoa. Kuorruta kakku ja koristele kurkkusiivuilla (juustohöylällä tuli juuri sopivan ohuita), tomaateilla ja murennetulla fetalla.


4 kommenttia:

  1. Ihanan kuuloinen kakku ja isille parantavia ajatuksia sairaalaan <3

    VastaaPoista
  2. Tein eilisiin syntypäivä juhliin tuon voileipäkakun. Kakku oli erittäin hyvää. Kakku sai paljon kehuja. Itse olen tehnyt useimmiten perus kinkkuvoileipäkakun ja nyt halusin vaihtelua ja kyllä kannatti. Suosittelen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hauskaa, että kakku maistui! Ja kiitos kun tulit tänne kertomaan lopuutuloksesta, on aina kivaa lukea kommentteja!

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...