tiistai 16. lokakuuta 2012

Kuutamokuivatut tomaatit

Käykö teille koskaan niin, että kaupassa muistatte vaikkapa maidon olevan lopussa ja kotiin päästyänne huomaatte kaapissa kököttävän kaksi avaamatonta maitopurkkia? Mulle käy niin usein ja jostain kumman syystä erityisesti kirsikkatomaattien kanssa. Nyt kaapissa oli kolme (!!) avaamatonta boxia tomaatteja, joista osa jo alkoi vähän nuupahtaa, joten piti keksiä äkkiä niille käyttöä. Apuun riensi ihana Nigella, jonka kuutamokuivattuja tomaatteja päätin kokeilla. Herkku valmistui uunissa itsestään yön aikana (siitä nimi kuutamokuivatut ;)) ja päivällä purkitin komean satsin tomaatteja. Tosin kovin kauan tomaatit eivät purkissa viihtyneet, sillä muutamassa vuorokaudessa ne oli napsittu leivän päällisinä, salaatinlisukkeina ja pastakastikkeen maustajina. Ja aika usein ihan sellaisinaan ;)

(Ja jos nyt ihmettelette mun Nigellahuumaa, niin selvennykseksi kerrottakoon, että mulla on luvussa Keittokirjat testissä -blogia varten Nigella Express -kirja, josta myös nämä tomaatit löytyvät. Postasinkin jo kirjasta ihanan tuoksu- ja makunautinnon tarjonneen chili con carnen ja lisää ohjeita on vielä luvassa.)


KUUTAMOKUIVATUT TOMAATIT

500g kirsikkatomaatteja
1 t kuivattua timjamia
2 rkl oliiviöljyä
2 tl sormisuolaa
1/4 tl sokeria

Halkaise tomaatit ja laita ne vuokaan. Ripsuttele pinnalle timjamia, suolaa, sokeria ja oliiviöljyä. Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kun uuni on lämmennyt, laita vuoka uuniin ja sammuta uuni. Anna tomaattien olla uunissa vähintään yön yli, mieluiten koko seuraava päivä.

4 kommenttia:

  1. Ovat varmasti herkullisia.Samantapaisia olen tehnyt nyt aika usein meilläkin, tosin en ole mitenkään maustanut, vaan puolikkaat miniluumutomaatit ovat kuivuneet n.75 asteessa 5-6 tuntia ja ihania ovat olleet.... niitä tulee napsittua ihan tällaisenaankin. Voisikin kokeilla mauteista versiota lopppu viikosta.

    VastaaPoista
  2. Ihan kiva idea, oon kokeillu samantapaista myös paprikalle. Toimiva tapa.

    VastaaPoista
  3. Kylläpä ne näyttävät hyviltä! Näitä voisi kuivata varmaan kuivurissakin, jos jättäisi mausteet pois?

    VastaaPoista
  4. Jones: hyvä idea toi paprika, pitää itsekin kokeilla!
    Mama: mä olen ihan keltanokka kuivurin käytössä, mutta luulisin että toimii. Jos kokeilet, niin kerrothan mullekin miten onnistui ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...