maanantai 12. huhtikuuta 2010

Kana-vuohenjuustopiirakka


Nyt on kevättä ilmassa ja sen huomaa. Jotenkin nyt ei malta olla patojen ääressä keittiössä, vaan pitää raivata himaa ja pihaa, nauttia valosta ja auringosta. Viikonloppu oli tästä hyvä esimerkki; kadotin eteisen toppakamavuoren, raivasin vintin, sulatin pihan lumia ja ihastelin kuopuksen pyöräilyharjotuksia. Ja unohdin koko ruuanlaiton. Illalla piti paikata tilanne ja kaivoin esille pääsiäisenä siskoltani nappaaman kanapiirakkaohjeen, jota vähän muokkailin. Musta tässä on hauska pohja, vähän vaihtelua peruspiirakan reseptiin ja toi tuorejuusto antaa hyvän lisän. Ja täytteeksi sopii mikä vaan, mitä kaapista milloinkin löytyy. Just hyvää kevätpuuhasteluruokaa.


KANA-VUOHENJUUSTOPIIRAKKA (uunipellillinen)

Pohja:
7 dl vehnäjauhoja
1 dl perunamuusijauhetta
1/2 pakettia hiivaa / 1pss kuivahiivaa
1 tl suolaa
1 tl sokeria
1 1/2 dl sulatettua rasvaa
3 dl maitoa

Täyte:
n. 500 g kanapaloja
rasia (200 g) aurinkokuivattutomaattituorejuustoa
pötkö vuohenjuustoa
aurinkokuivattuja tomaatteja paloina
3 dl juustoraastetta
oreganoa

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää mukaan lämmitetty maito-rasvaseos. Sekoita, kohota noin puoli tuntia ja levitä taikina pellille. Paista sillä aikaa kanat kypsiksi, mausta esim. pippurilla ja suolalla.

Levitä pohjalle ensin tuorejuusto, sitten kanapalat, paloiteltu vuohenjuusto, aurinkokuivatut tomaatit ja mitä ikinä kaapista löytyy. Tähän sopisi mainiosti rucola, feta, oliivit, ..., tosin ei ehkä kaikki yhtä aikaa ;). Ripottele päälle juustoraastetta ja oreganoa, paista 200 asteessa 20-25 minuuttia.

4 kommenttia:

  1. Tosi maukas resepti! Pohja hyvä ja täytettä muokkasin; kanaa, marinoituja vuohenjuustokuutioita,persikkaa, maustamatonta tuorejuustoa. Teen toistekkin :)

    VastaaPoista
  2. Oi, kuulostaa hyvältä tuo sun versio. Mä tuskin koskaan teen ihan prikuulleen samaa ruokaa, aina pitää vähän säveltää ;) Mutta pohja on tosiaan hyvä, hauskaa vaihtelua peruspiiraspohjiin.

    VastaaPoista
  3. Kiva ohje. Itse laitoin kokonaisen pussin perunasosehiutaleita ja vähän vähemmän jauhoja. Sulatin rasvan (voi!) maidon joukkoon ja sekoitin puolikaan tuorehiivan voimaitoseokseen, tämän jälkeen kaadoin ne kuiva-aineiden joukkoon. Täytteeseen tuli lisäksi paprikaa ja sipulia, tuorejuuston korvasin chili-paprika creme fraicella ja sen sekoitin muiden täytteiden joukkoon. :) Vähän siis soveltaen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, hauskaa, kun löysit vanhan ohjeeni! Sun versio kuulostaa hyvältä, pitääkin ottaa kokeiluun :)

      Poista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...