lauantai 23. toukokuuta 2009

Tomaattivuohenjuustotortellinikeitto


Viikonloppuna oli kylmää ja sateista. Ja kylmän ja sateisen päivän lämmikkeeksi tarvitaan keittoa. Kukaan ei jaksanut sateessa lähteä kauppaan, joten keitto syntyi kaappien tarjonnasta.

TOMAATTIVUOHENJUUSTOTORTELLINIKEITTO

1-2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
2x 370g tomaattimurskaa / paseerattua tomaattia
n. 5-6 dl vettä
lihaliemikuutio
mustapippuria
tuoretta basilikaa
rucolaa
parmesania
vuohenjuustoa
juustotäytteisiä tortellineja

Kuullota sipulit kattilan pohjalla, kaada tomaattimurska, mausteet ja osa yrteistä sekaan. Anna porista hetki, lisää tortellinit ja keitä ne kypsiksi. Paloittele sekaan vuohenjuustoa (itse laitoin puoli pötköä keittoon, puolet murustelin pinnalle) ja raasta pala parmesania. Lisää loput yrtit ja koriste vuohenjuustolla. Nam!

4 kommenttia:

  1. mmm.. tomaattikeitto varsinkin tortelineilla on mahtia

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa Aleksi, tortellinikeitto oli varsin mahtia. Tein juuri taivaallista tomaattivuohenjuustokeittoa kylmän sadepäivän lämmikkeeksi, bloggaan sen ohjeistuksen piakkoin. Kunpa olisin yhtä innokas leipoja kuin sinä, se keitto olisi nimittäin kaivannut seuraksi lämmintä leipää.

    VastaaPoista
  3. vuohen juustoa en ole kyllä koskaan laittanut mutta tuoreita tomaatteja ja kookosmaitoa.

    kaikki kaipaa seuraksi lämmintä leipää :)

    VastaaPoista
  4. Postasin just sopan, kannattaa kokeilla ;)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...