tiistai 26. toukokuuta 2009

Jauhelihapiiras

Bongasin jo aikaa sitten Kodin Kuvalehdestä jauhelihamuffinien ohjeen. Sovelsin ohjetta piiraaksi ja herkullista tuli! Erityisen hauska oli tuo pohja, siirappi ja leseet tekivät vähän spesiaalimman klassisiin piiraspohjiin verrattuna. Tätä täytyy tehdä uudemmankin kerran, maistui niin hyvin koko jengille.

JAUHELIHAPIIRAS

Täyte:
300 g jauhelihaa
1 sipuli hienonnettuna
2 dl porkkanaraastetta
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ dl tomaattiketsuppia
½–1 tl rouhittua mustapippuria
2 tl pizzamaustetta
1 tl suolaa
1 dl persiljatai
basilikasilppua

Taikina:
2 munaa
1 dl sulatettua margariinia
1 dl maitoa
1 rkl leipäsiirappia
1 dl ruistai
kauraleseitä
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
Pinnalle
kirsikkatomaatin puolikkaita
1–2 dl juustoraastetta



Ruskista jauheliha kevyesti. Lisää sekaan sipulisilppu ja porkkanaraaste. Kääntele seosta hetki pannulla pienellä lämmöllä. Lisää tuorejuusto ja sekoita tasaiseksi. Mausta ketsupilla, pippurilla, pizzamausteella ja suolalla. Jäähdytä ja lisää persilja/basilika.

Valmista taikina. Vatkaa munien rakenne kevyesti rikki. Lisää joukkoon margariini, maito ja siirappi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää nesteeseen. Sekoita taikina tasaiseksi.
Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Levitä taikina ja kaada seos päälle. Koristele kirsikkatomaatin puolikkailla ja ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista kypsäksi (noin parisen kymmentä minuuttia).

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihan hurjan hyvältä. Jauhelipiirakat ovatkin lemppareitani.

    VastaaPoista
  2. Herkullisen näköistä piirakkaa :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos Hanna ja Tärpätti, piiras oli todella hyvää! Varsinkin tuo pohja oli hyvää, leseet toivat kivaa vaihtelua.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...