keskiviikko 10. syyskuuta 2014

Kesäkurpitsa-vuohenjuustofrittata



Tällä viikolla vietetään valtakunnallista Hävikkiviikkoa, jonka ideana on ruokahävikin vähentäminen ja ruuan arvostuksen lisääminen. Teemaviikko on ihan aiheellinen, sillä meistä jokainen haaskaa roskiin keskimäärin 23kg ruokaa vuodessa. Huh. Ihan käsittämätön määrä. Itse olen yrittänyt opetella ja opettaa lapsillenikin kaappien jäämistöön perustuvaa ruuanlaittoa. Aika usein reseptien ainesosiksi ilmestyykin edellispäivien ruuista tai kokkailuista jääneet jämät. Pastat ja wokit ovat mitä iisein tapa tyhjentää kaappien ylijäämää, mutta ehdoton hävikistä herkuksi -hitti meillä on kuitenkin munakkaat. Kananmunia ja kermaa on aina kaapissa ja sekaan voikin sitten heitellä kaikkea edellisen päivän keitinperunoista juuston jämiin.

Tällä kertaa munakkaaseen päätyi kesäkurpitsan pala, ylijäämäjuustoraaste sekä viimeisiä päiviä käyttökelpoinen vuohenjuusto. Näistä syntyi valkosipulilla ja muskottipähkinällä maustettu herkkufrittata. Ja mikä parasta, kuten mun resepteissä yleensäkin, ruoka oli nopea valmistaa. Paiston frittatan nopeasti aamutoimien ohessa, nappasin pannun kainaloon ja vein sen toimistolle duunikavereille lounaaksi. Frittatan oheen tein nopean lisukkeen salaatinlopuista, muutamasta pavusta ja saksanpähkinöistä. Hävikistä tuli siis herkkua ja kaapin jämistä loihdittu lounas ilostutti toimiston porukan, ihan mahtavaa!



KESÄKURPITSA -VUOHENJUUSTOFRITTATA

6 munaa
suolaa
1-2 tl jauhettua muskottipähkinää
2dl kermaa
öljyä
kesäkurpitsaa
5 valkosipulin kynttä
1 sipuli
200g vuohenjuustoa
juustoraastetta

Pilko sipuli, kesäkurpitsa ja valkosipuli. Paista niitä öljyssä pannulla. Riko kananmunien rakenne rikki, sekoita joukkoon kerma, mausta suolalla ja muskottipähkinällä. Kaada munaseos pannulle, laske lämpöä, paista hetki miedolla lämmöllä samalla sekoitellen. Ripottele pinnalle hieman juustoraastetta sekä vuohenjuustokiekot. Paista 200 asteisessa uunissa noin 15 min.
 



Havikkiviikko logo 2014 oranssi 


2 kommenttia:

  1. Munakkaisiin saa kyllä kätevästi kätkettyä hävikit :) resepti kuulostaa ihanalle!

    VastaaPoista
  2. Sari, totta, munakkaat on mitä parhainta hävikkiherkkua :)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...