maanantai 7. joulukuuta 2009

Punajuurisuklaakakku


Tein hetki sitten ihania punajuurimuffineita. Nyt kokeilin samaa settiä kakun muotoon synttärijuhlien tarjontana. Ensin vähän jännitin, miten muffinitaikina käyttäytyy irtopohjavuokakakkuna, mutta hyvin se toimi. Kuorrute hieman valui, kun kakku oli yli yön jääkaapissa, mutta paikkailin sitä ennen tarjoilua.

PUNAJUURISUKLAAKAKKU

Taikina:
75 g kaakaojauhetta
180 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
250 g sokeria
250 g keitettyä punajuurta
4 munaa
1 dl rypsiöljyä
1 dl juoksevaa margariinia
2 tl vaniljasokeria
taloussuklaata rouheena

Kuorrute:
150 g mansikkatomusokeria
1 paketti tuorejuustoa

Koristeena mariannerakeita

Kuori ja keitä punajuuret (kannattaa pilkkoa pieniksi paloiksi, kypsyy nopeammin). Soseuta punajuuret sileäksi soseeksi, säilytä keitinvesi kuorrutusta varten. Lisää soseeseen munat yksi kerrallaan sekoittaen. Lisää rasvat ja vanilja, sekoita. Sihtaa seokseen kuivat ainekset ja sekoittele varovasti. Lisää suklaa. Kaada voideltuun irtopohjavuokaan ja paista 180 asteessa n. 30 minuuttia.

Sekoita kuorrutteeseen tuorejuusto ja tomusokeri. Kuorruta jäähtynyt kakku ja koristele.

2 kommenttia:

  1. Hei! Tulin kiittämään inspiroivasta blogistasi jonne ajauduin perhe-lehden jutun perusteella. "Minusta tulee parempi kokki"-lupauksella alkanut vuoteni starttasi hienosti cashew-kana-ohjeellasi. Jauhelihapiiraitakin on vielä jääkaapissa uudenvuodenillalta. Kiitos!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos M-K ihanasta kommentista! Hauskaa, että cashewpähkinäkana ja jauhelihapiiraat ovat maistuneet. Ja hienon lupauksen olet tehnyt, onnea matkaan! Toivottavasti jatkossakin löydät täältä kokeilemisen arvoisia ohjeita.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...