keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Juustokumina-korianteri-valkosipuli kanavartaat


Tämä hätäinen kuva ei tee lainkaan oikeutta näille ihanille kanavartaille. Tai itse asiassa vartaista ei oikein voi puhua, kun tikut lähti kesken paiston, mutta ajatuksellisesti vartaita oltiin tekemässä. Nämä olivat siis osa meidän uudenvuoden tapasbuffaa, mutta toimivat varmasti kesän grilliherkkunakin.

PINCHITOS DE POLLO / KANAVARTAAT

3 broikkurintafilettä
1tl murskattuja juustokuminan siemeniä
1tl murskattuja korianterin siemeniä
3 valkosipulin kynttä suikaleina
oliiviöljyä
merisuolaa
mustapippuria
2 limeä lohkoina

Jauha mausteet morttelissa, sekoita kaikki aineet keskenään isossa kulhossa. Leikkaa rintafileet pystysuunnassa suht ohuiksi siivuiksi ja laita kulhoon marinoitumaan. Sekoittele hyvin ja anna marinoitua jääkaapissa useampi tunti, vaikka yön yli. Pujottele marinoidut kanapalat varrastikkuihin ja paista. Tarjoile limesiivujen kera.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Taivaallinen tapasbuffet

Hyvää uutta vuotta! Uudenvuodenaaton juhlintaan kuuluu perinteisesti nakit ja perunasalaatti, mutta meillä tällä kertaa skipattiin mun bravuuri ja rakenneltiin tapaspöytä erinäisistä herkuista. Iso keko valkosipulia, pullo oliiviöljyä ja useampi tunti keittiössä ihanan kanssa takasivat herkullisen juhlabuffan.

Tapasbuffet

Ryppyperunat ja aioli
Yrttiset lihapullat tomaattikastikkeessa
Paahdettua bataattia punasipulin, pinjansiementen ja fetan kanssa
Paprikajuustosalaatti
Juustokumina-korianteri-valkosipuli kanavartaat
Bruchetat
Oliiveja
Hunajamarinoitua vuohenjuustoa

perjantai 23. joulukuuta 2011

Bataattilaatikko


Joulu. Se tuli sittenkin. Hetken jo luulin, etten tänä vuonna edes vietä joulua. Mutta niin asiat muuttuu. Poikkeuksellinen vuosi tuo tietenkin mukanaan poikkeuksellisen joulun, jotain pysyvää kuitenkin on, nimittäin bataattilaatikko. Levollista joulua kaikille!


BATAATTILAATIKKO (yksi iso vuoka tai kaksi pienempää foliovuokaa)

1 kg bataatteja
1 sipuli
3 perunaa
1½ rkl tuoretta inkivääriä
1 kasvisliemikuutio
1l vettä
3 keltuaista
2 dl kuohukermaa
2 rkl korppujauhoja
25g voita tai margariinia
3/4dl siirappia
1tl suolaa
½tl mustapippuria

päälle
korppujauhoja

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kuori ja kuutioi bataatit, sipuli ja perunat. Kuori ja raasta inkivääri. Keitä kasvikset ja inkivääri kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä kypsäksi. Säästä keitinvedestä 1dl, kaada loput pois. Soseuta kasvikset ja jäähdytä sose. Sekoita keltuaiset ja kerma keskenään, turvota korppujauhoja keltuais-kerma seoksessa muutama minuutti. Kaada seos kasvissoseen joukkoon. Sulata voi ja lisää massaan. Lisää myös siirappi, mausteet ja keitinliemi, sekoita. Kaada seos uunivuokaan, ripottele korppujauhoja pinnalle ja paista noin 1½ tuntia. Nauti.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Sushia

Tän postauksen nimi voisi olla myös ahneella on p***nen loppu tai jotain vastaavaa, sillä luulin, ettei sushista voi saada ähkyä ja övereitä, mutta näköjään voi. Sama ahneus kostautuu myös wasabin kanssa. Näistä huolimatta eka kerta home made sushia oli menestys.

SUSHIRIISI

500g sushi- tai puuroriisiä
5,5 dl vettä

5 rkl riisietikkaa
2 rkl sokeria
4 tl suolaa

Huuhtele riisiä lävikössä niin kauan, että vesi on kirkasta. Anna riisin turvota lävikössä noin tunnin ajan. Keitä riisi hiljakseltaan kypsäksi. Kaada kypsä riisi laakeaan astiaan, pirskottele päälle etikkaseos ja sekoittele varovasti. Anna jäähtyä välillä varovasti sekoitellen.

MAKIT

noreja (levämattoja)
wasabia
haluamaasi täytettä (kurkku, surimi, avokado, porkkana, ..)

Levitä nori bambumatolle (kiiltävä puoli alaspäin). Levitä päälle pieni kerros sushiriisiä (levittyy parhaiten kostutetuilla käsillä), jätä päädystä muutama sentti tyhjäksi. Laita toiseen päätyyn vajaan sentin päähän alusta wasabia (ei kannata ahnehtia) ja haluamasi täyte. Rullaa maton avulla rullaksi, liimaa rulla kiinni vedellä. Leikkaa rulla siivuiksi.


NIGIRIT

sushiriisiä
kalaa / rapuja
wasabia

Ota sushiriisiä reilu ruokalusikallinen, pyörittele sopivaan muotoon kostutetuilla käsillä. Sivele kalanpala/rapu alapuolelta wasabilla, liimaa riisipalloon.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Rockyroad



Juhlaviikot vaan jatkuvat ja samoin myös herkuttelu. Tämän vuoden ehdoton hitti niin lastenjuhlissa, myyjäisissä kuin yhteissynttäreilläkin oli rockyroad. Mikä parasta, se on myös iisiä tehdä, lapsetkin voivat osallistua ja aina voi säveltää vähän erilaisen version. Näiden suklaaövereiden jälkeen onkin hyvä siirtyä joulukonvehtien pariin ;)

ROCKYROAD

erilaisia keksejä (digestive, suklaa, ..)
erilaisia suklaakarkkeja (twix, kismet, suklaatoffee)
kuivattuja aprikooseja
paahdettuja ja suolattuja cashewpähkinöitä
vaahtokarkkeja
suklaata (paljon, pellilliseen meni noin 4-5 levyä)

Paloittele kaikki ainekset rouheiksi (ei liian pieniksi) paloiksi kulhoon. Kaada sekaan sulatettu suklaa ja sekoittele hyvin. Kaada seos leivinpaperille vuorattuun vuokaan tai uunipellille, tasoita mahdollisimman tasaiseksi ja laita jääkaappiin ainakin tunniksi. Leikkaa paloiksi tai patukoiksi ja nauti!

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...