Kalaa pitäisi syödä se klassiset kaksi kertaa viikossa, mutta meillä ajoittain jää kalansyönti luvattoman vähäiseksi. Ja silloinkin kun kalaa syödään, on reseptit usein samat; lohi(kookosmaito)kastike riisin tai pastan kanssa tai sitten savustetaan kalaa. Vähän aikaa sitten mies löysi jostain lehdestä tämän kalanyyttien ohjeen ja se on osoittautunut hitiksi niin lasten kuin aikuistenkin keskuudessa. Valmistuskin on sen verran nopeaa, että toimii hienosti myös arkiruokana.
AASIALAISET KALANYYTIT
500g lohta
½ dl lime- tai sitruunamehua
2 tl inkivääriä raastettuna
1 sipuli
1-2 porkkanaa
1 tl suolaa
1/4 tl mustapippuria
2 dl juustoraastetta
Kuori ja paloittele sipuli ja porkkanat pieniksi paloiksi ja kuullota niitä hetki pannulla. Paloittele ruodoton lohifilee noin viiden sentin levyisiksi suikaleiksi, laita jokainen pala omaan voipaperinyyttiin, mausta kala suolalla, pippurilla ja limemehulla. Lisää päälle inkivääriraaste ja porkkana-sipuliseos. Lopuksi ripottele pinnalle juustoraastetta. Sulje nyytit rutistamalla ja paista 200 asteessa noin 25 minuuttia.
sunnuntai 25. tammikuuta 2009
keskiviikko 21. tammikuuta 2009
Kana-vuohenjuustosalaatti
Olen pyrkinyt siihen, että meillä syödään yhdessä ja kaikki samaa ruokaa. Joskus kuitenkin lapset kaipaavat pinaattilettujaan, joita me vanhemmat inhoamme, ja me aikuiset taas kaipaamme salaatteja, jotka pienten poikien mielestä eivät ole oikeaa ruokaa. Nyt oli taas tälläinen päivä ja pikaisesti tein meille aikuisille nopeat kana-vuohenjuustosalaatit.
KANA-VUOHENJUUSTOSALAATTI
erilaisia salaatteja (tällä kertaa oli jäävuorisalaattia, tammenlehtisalaattia ja lehtisalaattia)
erilaisia yrttejä (tällä kertaa käytin basilikaa ja korianteria)
kirsikka-/luumutomaatteja
paprikaa
Rajah currytahnassa paistettuja broilerin paloja
kevyt vuohenjuustoa
mustapippuria muutama rouhaisu
tummaa balsamicoa kastikkeeksi
Salaattiin sopii myös esim. paahdetut pinjansiemenet ja kalamataoliivit.
sunnuntai 18. tammikuuta 2009
Vietnamilainen lihapullakeitto
Kävin juuri matkamessuilla taltuttamassa kaukokaipuuta. Matkakuume alkaa olla jo kova ja niinpä varsinaista matkaa odotellessa on hyvä tehdä makumatkoja. Bella Vanillan ihanan ohjeen mukaan tehty keitto vie ajatukset jo Vietnamin vilinään. Enää reilut kolme viikkoa ja sitten olen siellä itsekin...
VIETNAMILAINEN LIHAPULLAKEITTO BO VIEN (tällä kertaa maltillinen ohjekoko, noin neljälle)
Lihapullat
400g naudan jauhelihaa (possu, sikanauta tai kana käy myös hyvin)
2rkl kalakastiketta
2rkl soijakastiketta
1tl seesamiöljyä
1tl maizenaa
1tl suolaa
1/4tl mustapippuria
Liemi
1l kanalientä tai vettä (toimii myös muilla liemillä)
1rkl kalakastiketta
1rkl soijakastiketta
1tl seesamiöljyä
1/4tl mustapippuria
2rkl kevätsipulia tai purjoa
2rkl tuoretta korianteria
Laita kaikki lihapulla-ainekset kulhoon, vaivaa taikinaksi ja pyörittele pulliksi. Kuumenna kanaliemi kiehuvaksi wokissa, laita lihapullat keittymään liemeen n. 5 minuutiksi. Lisää loput liemimausteet wokkiin ja kuumenna hetki. Koristele annos korianterilla ja kevätsipulilla tai purjolla. Tarjoillaan nuudelien kanssa (keitin kolme levyä, oli ok määrä). Keittoa voi vielä maustaa oman maun mukaan tulisella chilikastikkeella, itse käytin Chili Explosion -mausteseosta.
Keitto valmistuu noin puolessa tunnissa, joten on loistavaa pikaruokaa kiireiseen arkeen. Ja meillä tästä tykkäsi koko perhe, lapset treenaavat innolla puikoillasyöntiä ja siksi meillä syödään nuudeleja harvinaisen paljon. Ensi kerralla aion vähän soveltaa ohjetta, lisään sipulin ja korianterin lisäksi myös esim. paprikaa.Ja lihapulliakin voisi vähän maustaa enemmän, esim. juuri tuolla chili explotionilla. Mutta herkullinen makumatka kaiken kaikkiaan!
lauantai 17. tammikuuta 2009
Dhal-linssimuhennos ja tandoorikana
Ostin joskus Tallinnasta hetken mielijohteesta Nomun erilaisia mausteseoksia, haksahdin lähinnä tyylikkääseen purkkiin. Jotta purkeista olisi muutakin iloa kuin kaunis ulkomuoto, menin Nomun sivuille etsimään reseptejä. Löysin sieltä ihanan tandoorikanan reseptin, jota kehuskelinkin jo ensimmäisessä blokkauksessani. Kuvassa tandoorikanaa basmatiriisin, naanleivän ja iki-ihanan Dhal-linssimuhennoksen (ohje Mimosan Köksänvihosta )kanssa.
DHAL-LINSSIMUHENNOS (noin neljälle)
2 sipulia
3 valkosipulin kynttä
2 dl punaisia linssejä
4 dl kasvislientä
3 tl kurkumaa
2 tl jauhettua korianteria
ripaus chilijauhetta
mustapippuria
2 rkl öljyä
Kuumenna öljy paksupohjaisessa kattilassa. Lisää joukkoon kurkuma, koranteri, chili ja hienonnetut sipulit. Kuullota parin minuutin ajan. Lisää huuhdotut linssit ja kasvisliemi, keittele hiljalleen noin 20 minuuttia. Mausta pippurilla.
Tandoorikana oli silloin jo ihan hitti, ja tarjosin sitä myöskin synttärijuhlissa. En tietenkään kirjannut reseptiä ylös ja nyt ne rontit ovat sen sivuilta jo poistaneet. Siksi jouduinkin hieman soveltamaan, kun tein tandoorikanoja salaatinlisukkeeksi.
TANDOORIKANA
400g maustamatonta broileria
inkivääriä
2 sipulia
2 dl sitruunamehua
2 dl bulgarian jugurttia
1-2 rkl Nomu tandoori-mausteseosta
Pilko kanat pieniksi suupaloiksi, laita kulhoon, kostuta sitruunamehulla (noin 1dl) kauttaaltaan ja marinoi jääkaapissa muutama tunti. Tee sillä aikaa marinadi: laita sipuli, inkivääri, bulgarian jugurtti, mausteseos ja noin desi sitruunamehua kulhoon, soseuta sauvasekoittimella. Kumoa marinadi kanojen päälle, sekoita huolella ja anna maustua jääkaapissa yön yli. Paista uunipellillä parissa sadassa asteessa kanat kypsiksi.
maanantai 12. tammikuuta 2009
Paistettu ahvenfilee & mukaeltu ratatouille
Uuden vuoden päätös pitää vielä (jo 12 päivää takana ;-)), kohti kevyempää elämää mennään. Se näkyy myös perheen ruokalistassa, josta on poistunut kaikki turhat (vaaleat viljat, liika sokeri ja rasva, jne) ja tilalle tullut roima määrä kasviksia ja juureksia. Eilen kaupassakäynti oli päässyt unohtumaan ja lounas piti taikoa kaappien antimista. Pakkasesta löytyi ahvenfileitä ja jääkaapista kasa kasviksia. Niistä syntyi tämä herkku.
PAISTETTUJA AHVENFILEITÄ JA MUKAELTUA RATATOUILLEA
munakoiso
sipulia
valkosipulia
paprikaa
kesäkurpitsa
pieni pala parsakaalia
pieni pala kukkakaalia
porkkanaraastetta
tomaattimurskaa
suolaa (itse käytin limellä maustettua sormisuolaa)
mustapippuria
jeeraa
yrttejä (tällä kertaa maustoin salvialla ja basilikalla)
Kuullota sipuli ja valkosipuli kattilassa, lisää pilkotut kasvikset ja purkki tomaattimurskaa. Anna porista pienellä lämmöllä vähintään puoli tuntia, mausta ja nauti. (Tällä kertaa poikkesin perus ratatouillen kaavasta laittaessani sekaan esim. kukkakaalia ja käyttämällä mausteena jeeraa, tässä on tyyli vapaa ja mielikuvitus rajana, kannattaa kokeilla!) Ratatouille maistuu yksistäänkin ja paranee vaan uudelleen lämmitettäessä.
Ahvenet olen tottunut leivittämään kananmunalla ja ruisjauholla ja paistamaan voissa, mutta nyt kevyen elämän kunniaksi tämäkin tapa piti muuttaa. Paistoin ahvenfileet kevyimmällä mahdollisella paistorasvalla, maustoin limesuolalla ja sitruunapippurilla. Hyvää ja raikasta!
keskiviikko 7. tammikuuta 2009
Chiang Mai-nuudelikeitto
Hhhrrrr... Kylmä. Ja lisää pakkasta luvassa huomiseksi. Pakkaspäivän kylmyyteen ja uuden vuoden lupauksen toteuttamiseen (-5kg pois ennen Vietnamin matkaa) auttaa ihana Chiang Mai -nuudelikeitto, joka on lämmintä, kevyttä ja vie ihanasti ajatukset Thaimaan rannoille ja katukeittiöiden tuoksuihin.
CHIANG MAI - NUUDELIKEITTO (taas tällainen suurtalouskokkiannos, riittä 4-6 aikuiselle)
8dl kevyt kookosmaitoa
600g kanaa
6-8dl kanalientä
2-3rkl vihreää currytahnaa
1-2 tl kurkumajauhetta
6 rkl kalakastiketta
1½ rkl soijaa
limemehua
kevätsipulia
chiliä (lapsien kanssa korvaan usein chilin vaikka paprikalla)
korianteria
rasvattomia nuudeleita
Kiehauta 1/3 kookosmaidosta, keitä muutama minuutti koko ajan sekottaen. Lisää joukkoon currytahna ja kurkuma, sekoita ja hauduta hetki. Lisää paloiteltu broileri, kypsennä muutama minuutti koko ajan käännellen. Lisää loput kookosmaidosta, kanaliemi, kala- ja soijakastike. Mausta suolalla ja mustapippurilla. (Usein nakkaan tässä vaiheessa jo osan paprikoista ja kevätsipuleista sekaan.) Hauduta hiljalleen kymmenisen minuuttia, mausta lopuksi limemehulla ja korianterilla. Keitä nuudelit, annostele kulhoon ja nosta keittoa päälle. Tai kaada nuudelit suoraan keiton sekaan. Nauti! Tämä, kuten kaikki kaikki keitot, toimivat hyvin myös uudelleen lämmitettynä, loistavaa arkiruokaa siis!
CHIANG MAI - NUUDELIKEITTO (taas tällainen suurtalouskokkiannos, riittä 4-6 aikuiselle)
8dl kevyt kookosmaitoa
600g kanaa
6-8dl kanalientä
2-3rkl vihreää currytahnaa
1-2 tl kurkumajauhetta
6 rkl kalakastiketta
1½ rkl soijaa
limemehua
kevätsipulia
chiliä (lapsien kanssa korvaan usein chilin vaikka paprikalla)
korianteria
rasvattomia nuudeleita
Kiehauta 1/3 kookosmaidosta, keitä muutama minuutti koko ajan sekottaen. Lisää joukkoon currytahna ja kurkuma, sekoita ja hauduta hetki. Lisää paloiteltu broileri, kypsennä muutama minuutti koko ajan käännellen. Lisää loput kookosmaidosta, kanaliemi, kala- ja soijakastike. Mausta suolalla ja mustapippurilla. (Usein nakkaan tässä vaiheessa jo osan paprikoista ja kevätsipuleista sekaan.) Hauduta hiljalleen kymmenisen minuuttia, mausta lopuksi limemehulla ja korianterilla. Keitä nuudelit, annostele kulhoon ja nosta keittoa päälle. Tai kaada nuudelit suoraan keiton sekaan. Nauti! Tämä, kuten kaikki kaikki keitot, toimivat hyvin myös uudelleen lämmitettynä, loistavaa arkiruokaa siis!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)