keskiviikko 15. toukokuuta 2013
Kirkas perunasalaatti
Ihanaa, aurinko paistaa! Ja mikä parasta, voi siirtyä pikku hiljaa ulkoruokintaan ;) Facebookiin jo hehkutinkin viime viikolla kevätkesän ekaa terassilounasta ja grillikauden starttausta ja viikonloppuna korkattiin pihan juhlakausi, kun vanhempani ja sisareni perheineen tulivat meille äitienpäivän viettoon. Tein meidän kymmenen hengen porukalle jugurtissa ja tandoorimausteessa marinoitua kanaa, gyrospitan ohjetta mukaillen kasan lihapullia, minttuista couscoussalaattia, tsatsikia, hummusta ja kirkasta perunasalaattia.
Olen aina aiemmin tehnyt perunasalaatin majoneesi- tai kermaviilikastikkeilla, mutta nyt halusin juhlapöytään kirkkaan perunasalaatin. Lueskelin eri resepteistä inspiraatiota ja lopuksi päädyin kehittämään tyypillisellä "ei tullut takkia, tulikin liivi" -tekniikalla omaa salaattiversiota. Halusin mukaan fetaa ja papuja, lopputulema oli jotakuinkin sitä mitä mielikuvissa :)
KIRKAS PERUNASALAATTI
perunoita
vihreitä papuja
fetaa
rucolaa
punasipulia
kapriksia
sitruunamehua
oliiviöljyä
Keitä perunat ja pavut. Tee sillä aikaa marinadi sitruunamehusta ja oliiviöljystä (1/3 sitruunamehua, 2/3 oliiviöljyä). Pilko perunat suupaloiksi kuumina (kuori tarvittaessa) ja laita kulhoon papujen kanssa. Kaada päälle marinadi ja sekoittele varovasti. Anna perunoiden ja papujen maustua muutama tunti / yön yli. Sekoita joukkoon feta, rucola, punasipuli, kaprikset, lisää tarvittaessa öljyä / sitruunamehua.
sunnuntai 5. toukokuuta 2013
Sunnuntain herkkuaamiainen
Mä rakastan sunnuntaiaamuja ja niiden raukeaa kiireettömyyttä. Sunnuntaisin voi lukea lehteä ja juoda kahvia tuntitolkulla, syödä lettuja aamiaiseksi sekä valua pyjamassa puoleen päivään. Erityisesti hidas aamiainen on sunnuntaissa parasta, sekä tietysti arkikiireestä poikkeavat aamiaisherkut.
Blogiringin bloggaajat tarjoavat tänä keväänä blogeissaan aamiais- ja brunssivinkkejä sekä inspiraatiota eri tapoihin käyttää Alpron jogurttihapatettuja soijatuotteita. Viime viikolla Terhin keittiössä herkuteltiin ihanalla America brunssilla , edellisellä viikolla Meanwhile in Longfieldissä leivottiin ihania jogurttisämpylöitä smoothien kera nautittavaksi. Ja on aamiaisbrunsseille ehditty taikoa ihanaa jogurttijuustokakkua sekä makeaa vegaanista omelettiakin. Näiden herkkujen jälkeen ei voi muuta, kun toivoa lisää sunnuntaiaamuja viikkoon..
Meillä sunnuntain herkkuaamiainen noudattaa tuttua filosofiaa: helppoa, nopeaa ja hyvää. Edes sunnuntaiaamuisin (tai ehkä varsinkaan silloin :) ) en halua viettää tuntitolkulla keittiössä, joten mietin aamiaismenun niin, että tarjoilut valmistuvat reilussa puolessa tunnissa. Paprikatahna tosin kannattaa valmistaa jo ennakkoon, se kun maistuu muutaman päivän tekeytymisellä vielä paremmalta.
ROSMARIINIJUUSTOTANGOT (30-40 kpl )
2 dl Alpron Mild&Creamy maustamatonta jogurttihapatettua soijatuotetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
50 g voita
1 tl suolaa
1 tl rosmariinia
100g pecorino-raastetta
Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe, nypi huoneenlämpöinen voi joukkoon. Lisää jogurttihapatettu soijatuote, juustoraaste, rosmariini ja suola, sekoita. Jaa taikina kahteen tai kolmeen osaan, leivo se tangoksi ja jaa pieniin osiin (taikinasta tulee siis noin 30-40 pikkutankoa). Laita matalalle lautaselle suolamyllystä hieman suolakiteitä. Rullaa jauhotetuin käsin taikinapaloista tankoja, pyöräytä ne kevyesti suolassa (riittää, että kiteitä jää vähän, ei tarvitse kuorruttaa suolalla). Paista uunissa leivinpaperin päällä 250 asteessa noin 10 minuuttia. Tarjoa tankojen kera herkullista paprikatahnaa.
Näitä tankoja voi varioida mielen ja ruokavarastojen sisällön mukaan, esim. aurinkokuivattu tomaatti, kinkku, feta, vuohenjuusto tai oliivit toimivat maun antajina oikein hyvin.
PAPRIKATAHNA
2-3 paprikaa
2-5 valkosipulinkynttä
100g gashewpähkinöitä
valkoviinietikkaa
suolaa
Laita gashewpähkinät likoamaan veteen noin vartiksi. Paahda puolitetut paprikat ja valkosipulinkynnet uunissa (n. 200 astetta kymmenisen minuuttia). Kaada pähkinöistä vesi pois, lisää joukkoon paahdetut paprikat ja valkosipulit, soseuta sauvasekoittimella. Mausta lirauksella etikkaa ja suolalla.
MUSTIKKALETUT (n. 20kpl)
2 kananmunaa
2 dl Alpron maustamatonta jogurttihapatettua soijatuotetta (luomu)
1/2 dl Alpron soijamaitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 dl pakastemustikoita
1 rkl voita
Sekoita maustamaton jogurttihapatettu soijatuote, soijamaito ja munat. Sekoita joukkoon jauhot, leivinjauhe, suola, sokeri, mustikat sekä puolet voista. Anna lettutaikinan tekeytyä hetki. Kaada taikinaa lettupannulle ja paista.
1/2 dl Alpron soijamaitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 rkl sokeria
1 dl pakastemustikoita
1 rkl voita
Sekoita maustamaton jogurttihapatettu soijatuote, soijamaito ja munat. Sekoita joukkoon jauhot, leivinjauhe, suola, sokeri, mustikat sekä puolet voista. Anna lettutaikinan tekeytyä hetki. Kaada taikinaa lettupannulle ja paista.
VADELMASMOOTHIE
1 banaani
1 dl vadelmia
1/2 dl Alpro soijamaitoa
1 dl Alpron maustamatonta jogurttihapatettua soijatuotetta (luomu)
Soseuta ainekset sauvasekoittimella, nauti!
Näiden lisäksi aamiaispöydässä oli Alpron maustamatonta jogurttihapatettua soijatuotetta ja itsetehtyä mysliä. Jos tämä tai aiemmat Blogirinkiläisten aamiaismenut eivät vielä tarjonneet tarpeeksi ideoita, niin ole kuulolla, Alpron aamiaiskampanja jatkuu kesäkuun loppuun saakka. Ensi sunnuntaina on Hayle's Cuisinen vuoro, saa nähdä millaisen äitienpäiväaamiaisen Hayley loihtii.
Ihanaa sunnuntaita!
Yhteistyössä Alpro
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)