perjantai 30. tammikuuta 2015

Avokado-banaanismoothie


Mä olen tosi huono arkiaamuissa. Etenkin aamupala tuppaa jäämään aina väliin, pannu kahvia ja muutama lasi vettä on usein se, millä mun päivä lähtee liikkeelle. Ja kun kiireessä saattaa lounaskin unohtua, niin joskus syön päivän ensimmäiset suupalat vasta illalla. Ja jos lapset on isällään, niin nekin suupalat on muutama leivän siivu tai kiirejuoksussa kauhottu rahka. Ja tää kaikki on toooosi huono kuvio. 

Tätä olen nyt yrittänyt muuttaa ja opetella syömään säännöllisemmin ja paremmin. Arkiaamuihin olen tunkenut väkisin rahkan, avokadon, puuron tai leivän. Lounasta (tai sen tilalla vaikka edes hedelmiä) olen yrittänyt syödä joka päivä ja kiireisien päivien iltoihinkin olen viritellyt munakkaita tai salaatteja. Tämä avokado-banaanismoothie on ykköshyvä missä kohtaa päivää tahansa, pitää mahtavasti nälän loitolla ja sisältää monia hyväätekeviä juttuja! Jos maitotuotteet ei uppoa, niin jugurtin ja maidon voi jättää pois ja laittaa tilalle kylmää vettä. Tosin silloin kaikki ainekset kannattaa olla jääkaappikylmiä, näin smoothiestakin tulee ihanan viileää.

AVOKADO-BANAANISMOOTHIE

1 banaani
1 avokado
1 dl turkkilaista jugurttia
1 dl maitoa
nippu salaattia / pinaattia
pähkinöitä / leseitä


Laita koko setti blenderiin, surauta tasaiseksi ja nauti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...