torstai 21. toukokuuta 2009

Focaccia


Viime viikot on ollut hurjaa kiirettä ja tuntuu, ettei keittiössäkään ehdi kuin kääntyä. Tänään juhlistin lungia vapaapäivää leipomalla focaccioita salaatin seuraksi. Olen tehnyt näitä erilaisilla täytteillä, tänään toista leipää koristi rosmariini (ah, mikä tuoksu valtasi keittiön!) ja toista rucola aurinkokuivatun tomaatin kera.

FOCACCIA

½kg durum-jauhoja
1 pss kuivahiivaa
1 tl sokeria
1 rkl suolaa
vettä
öljyä
merisuolaa

täytevaihtoehtoja
rucolaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
fetaa
rosmariinia
chiliä
oliiveja

Sekoita kuivat aineet ja lisää sekaan jonkin verran kättä lämpimämpää vettä. Sekoita taikinaa ja lisää vettä niin, että taikinasta tulee "sopivaa". Alusta taikinaan hyvä sitko, jaa kahteen osaan ja taputtele pötkylät pellille. Painele täyte focaccioiden päälle. Kohota leipiä ½-1 tuntia, voitele öljyllä ja paista täydellä teholla 5-10 minuuttia niin, että foccaciat ovat kauniin värisiä. Voitele taas öljyllä ja ripoittele pinnalle hieman merisuolaa.

4 kommenttia:

  1. Näyttää jumalaiselta! *kuola valuu*

    VastaaPoista
  2. Meidän focacciaan tulee aina jumalattoman kova pinta, mites sen välttää?

    - H

    VastaaPoista
  3. Ihanaa väriä rucolasta ja aikurukuivatuista tomskuista.

    VastaaPoista
  4. H: Tuo öljyäminen ennen ja jälkeen tekee pinnasta pehmeämpää, kannattaa kokeilla!

    Ja Jams, tuo focaccia myös maistui ihanalta.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...