perjantai 23. joulukuuta 2011

Bataattilaatikko


Joulu. Se tuli sittenkin. Hetken jo luulin, etten tänä vuonna edes vietä joulua. Mutta niin asiat muuttuu. Poikkeuksellinen vuosi tuo tietenkin mukanaan poikkeuksellisen joulun, jotain pysyvää kuitenkin on, nimittäin bataattilaatikko. Levollista joulua kaikille!


BATAATTILAATIKKO (yksi iso vuoka tai kaksi pienempää foliovuokaa)

1 kg bataatteja
1 sipuli
3 perunaa
1½ rkl tuoretta inkivääriä
1 kasvisliemikuutio
1l vettä
3 keltuaista
2 dl kuohukermaa
2 rkl korppujauhoja
25g voita tai margariinia
3/4dl siirappia
1tl suolaa
½tl mustapippuria

päälle
korppujauhoja

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Kuori ja kuutioi bataatit, sipuli ja perunat. Kuori ja raasta inkivääri. Keitä kasvikset ja inkivääri kasvisliemikuutiolla maustetussa vedessä kypsäksi. Säästä keitinvedestä 1dl, kaada loput pois. Soseuta kasvikset ja jäähdytä sose. Sekoita keltuaiset ja kerma keskenään, turvota korppujauhoja keltuais-kerma seoksessa muutama minuutti. Kaada seos kasvissoseen joukkoon. Sulata voi ja lisää massaan. Lisää myös siirappi, mausteet ja keitinliemi, sekoita. Kaada seos uunivuokaan, ripottele korppujauhoja pinnalle ja paista noin 1½ tuntia. Nauti.

2 kommenttia:

  1. Kiitos limejuustokakun reseptistä :) Oli herkullista! Linkitin sen myös omaan blogiini, jos et pahastu.

    Onnea vuodelle 2012!

    VastaaPoista
  2. Kiitos, hyvä että kakku maistui ;) Ja ihana blogi sulla, pitääkin ottaa seurantaan.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...