sunnuntai 19. huhtikuuta 2009

Omenakanelimuffinit


Pojat halusivat leipoa ja kokeilla lahjaksi saatua pääkallomuffinivuokaa. Toivelistalla oli suklaamuffinit, mutta itselläni suklaa pursuaa korvista, joten käännytin pojat omenakanelimuffinien kannalle. (Ja huom. kielipoliisin sanavalinta, puhutaan siis muffineista, ei muffinseista). Ohjeen versioin monista eri muffiniohjeista, lennosta keksin tunkea vielä Kunto Nalle -kaurapuurohiutaleitakin joukkoon. Noissa perusmuffineissa taikinaa olisi saanut olla vähän enemmän, jotta olisi riittänyt kunnon kanneksi hillosydämen päälle. Pääkallomuffineissa sekoitin hillon taikinan joukkoon, toimi minusta tuota hillosydäntä paremmin. Ensi kerralla sekaan voisi murustella hiukan tummaa suklaata tai vaikkapa pähkinää. Mutta hyvää siis tuli näinkin, etenkin kun käytin omatekoista, paljon sattumia sisältävää omenahilloa. Nam!


OMENAKANELIMUFFINIT

3 munaa
2 dl sokeria
3 tl kanelia
1½-2 dl maitoa
90 g voita sulatettuna
4½-5 dl vehnäjauhoa
2 tl leivinjauhetta
kaurahiutaleita ja vehnäleseitä
omenasosetta

Vaahdota munat ja sokeri suhteellisen kovaksi vaahdoksi. (Mulla muistuu aina köksän tunnin opit mieleen, vaahdon valmius tuli testata kääntämällä kulho pään päällä ylösalaisin. Jos vaahto valui päähän, se ei ollut valmista.) Lisää maito ja sula voi muna-sokeri vaahtoon. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinaan.Sekoita tasaiseksi. Nosta ensin muffinssivuokaan taikinaa ja lisää nokare omenasosetta ja nosta päälle toinen kerros taikinaa. Tai vaihtoehtoisesti voit sekoittaa hillon suoraan taikinan joukkoon ja annostella taikinan muffinivuokiin. Paista 200 asteisessa uunissa n. 15- 20 minuuttia. Tämä taikinamäärä riitti hintsusti neljään isoon pääkallomuffiniin ja 12 muffivuoan muffiniin.

2 kommenttia:

  1. Luulen että pääkallomuffinivuoka voisi olla myös meillä pop

    VastaaPoista
  2. Kannattaa kokeilla, mun mielestä noi pääkallomuffinit maistuikin paremmalle kuin tavalliset ;-)

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...