lauantai 8. joulukuuta 2012

Jauheliha-kuskus-kaalirullat

Mä olen totaalisen ihastunut kaikenlaisiin rullaherkkuihin. Kesärullista on tehty erilaisia variaatioita ja nyt kokeilin arkisena pikaruokana näitä hesarista bongattuja kaalirullia. Koska viehättävän lähialepani tarjoomassa ei tällä kertaa ollut romainea, jouduin tyytymään kiinankaaliin, sekin toimi, mutta uskoisin romainen toimivan paremmin. Rullat olivat huippua ja nopeita, ihan parasta arkiruokaa siis.

JAUHELIHA-KUSKUS-KAALIRULLAT

400g jauhelihaa
1 sipuli
2–3 valkosipulinkynttä
2 rkl öljyä
1 tl kurkumaa
1 tl jeeraa
½ tl suolaa
ripaus chiliä
1 dl vettä
1 kasvisliemikuutio
1 dl kuskusta
½ paprikaa
 
kiinankaalinlehtiä, lehtikaalia tai romainesalaattia
 
Kuumenna öljy paistinpannulla, paista siinä sipulit, valkosipulit, kurkuma ja jeera. Kuullota muutama minuutti, kunnes sipulit tuntuvat pehmeiltä. Lisää jauheliha ja paista, kunnes se on hyvin ruskistunut. Mausta suolalla ja ripauksella chiliä. Kiehauta vesi ja kaada kulhoon. Sulata kasvisliemikuutio veteen. Lisää kuskus. Anna turvota viitisen minuuttia. Sekoita kuskus jauhelihaseoksen joukkoon. Halkaise paprika, poista siemenkodat ja valkoiset kalvot. Hienonna paprika. Lisää jauhelihan joukkoon. Huuhtele kaalinlehdet. Lusikoi lehdille jauhelihaseosta ja kääri rullalle. Dippaile kääröjä halutessasi maustamattomassa jogurtissa.

2 kommenttia:

  1. Löysin blogisi äsken ja olen nyt selannut sen melkein kokonaan läpi:D aivan loistavia yksinkertaisia reseptejä!

    VastaaPoista
  2. Hei,

    onpa hauskaa, että löysit blogini ja tykkäät resepteistäni! Jos olet facebookissa, niin tykkää tähdestä sielläkin :) Ja toivottavasti löydät jatkossakin kokeiltavia reseptejä!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...